Blogi
Elämysareena:Makumatkailua
Milloin viimeksi söit aterian, jota et tule unohtamaan? Mikä siitä teki unohtumattoman? Uskallan väittää, että kysymys oli paljon muustakin kuin vain kielinystyröitä hivelevistä mauista.
Vaikka ruoka yhdistetään ensisijaisesti makuaistiin, unohtumaton makumuisto on syntyy kaikkien aistien saadessa positiivisia ärsykkeitä.
Mieleesi syöpyneessä muistijäljessä – vai pitäisikö sanoa makujäljessä – vilahtelee ehkä paikka, jossa ruokailit, kipot ja kapot, joista söit, annoksen asettelu, ruokalistan sanavalinnat, ihmiset, joiden kanssa aterioit tai kanssakäynti tarjoilijan tai ehkä jopa itse aterian loihtineen kokin kanssa.
Palveluntarjoajilta tämä valitettavan usein unohtuu. Upeinkin gourmet-annos menettää makunsa, jos muut puitteet eivät ole kunnossa. Ja kääntäen: upeimmatkaan puitteet eivät korvaa huonoa ruokaa.
Poronkäristys tuunaukseen
Onko perinteinen poronkäristys riittävä argumentti, jolla saadaan nykymatkailija tulemaan ravintolaan? Voisiko sitä avata kertomalla mistä liha on peräisin ja kuinka se on valmistettu, perinteistä tapaa kun voi olla monenlaista.
Tai voisiko sen perinteisen käristyksen tuunata 2010-luvulle esimerkiksi lisukkeiden kautta tyyliin ”poronkäristystä kolmen sortin potuilla” tai ”käristystä ja karamellisoitua karpalohilloa”?
Näitä kysymyksiä lappilaisille ravintola- ja matkailualan ammattilaisille ja opiskelijoille heitti makumuotoilija Markku Luola Makujen Lappi –seminaarissa. Omassa yrityksessään Luola toteuttaa ainutkertaisia ruokakokonaisuuksia tarinoineen asiakkaan arvomaailman huomioiden.
Makujen muotoilua
Tarinat ovat makuelämysten ydin. On aivan eri asia tarjota lohiwrapiä, kyljyksiä ja marjakeittoa kuin Räihän ohrarieskaan käärittyä Jäämerenlohta, Sallan villiporokaretta ja Hilkka-mummon herukkasoppaa.
Puolivalmisteitakin voi personoida. Jos eineslihapulliin tuikkaa hyppysellisen timjamia niin – a vot – jopas tuli omannäköistä tarjottavaa. Usein kyse ei ole rahasta vaan mielikuvituksen puutteesta, viitseliäisyydestä tai rohkeudesta tehdä asioita toisin.
Lähiruoka on pop
Jo miljoona suomalaista tekee ostopäätöksensä sen perusteella, onko tuote tai palvelu tuotettu eettisesti ja ekologisesti. Maailmalla luvut ovat vielä paljon suuremmat, joten myös Suomeen tulevien matkailijoiden voisi olettaa arvostavan samoja asioita.
Suomi ei ole ns. perinteinen ruokamatkailumaa. Se voisi sitä hyvin olla. Sitä odotellessa paistan omat ruisleipäni sata vuotta vanhaan juureen, jonka ystäväni mummo laittoi alulle.
Tuija Kauppinen
Kommentit
Terve,
tulipas sulateltua tätä muutama viikko, kuin ateriaa konsanaan. :)
Tässä on yksi esimerkki siitä, miten paikallisuutta ja globaalisuutta on yhdistetty: http://www.kayramonkeidas.fi/index.php?option=com_zoom&Itemid=36&page=view&catid=2&PageNo=1&key=6&hit=1
Toisinkin keskusteluun pari lisäulottuvuutta, ensin ja edelliseen viitatakseni seikan, jota kollegani on pyöritellyt jo omassa blogissaan, sekä toisen, joka on jatkuva puheenaihe mm. Lapin matkailubisneksessä.
Globalisaatiokeskustelussa, johon ruokakulttuurikin kiinnostavasti kuuluu, on tuotu esille näkemys, että globalisaatio paitsi tunnetusti yhdenmukaistaa kulttuureita eri puolilla maailmaa myös jännittävästi pirstoo globaalit kulttuurit. Ne saavat paikallisia sävyjä - tai tässä tapauksessa mausteita. Tästä globalisaation fragmentoivasta vaikutuksesta lisää täällä: http://grosell.edublogs.org/2010/04/17/global-village-and-morality/
Toiseksi on mielenkiintoista, miten paikalliskulttuuri (joka voi olla matkailuelämysaines sinänsä) ja asiakaslähtöisyys (joka voi olla matkailuliiketoiminnan tärkeimpiä normeja) asettuvat ruokakulttuurin kohdalla vastakkain. Esimerkiksi brittiläiset joulumatkailijat toivovat (ainakin matkanjärjestäjien mukaan) saavansa sitä, mitä haluavat, eli hampurilaisia ja ranskalaisia perunoita. Asiakaslähtöisyyden (ja tehokkuuden? ja voittojen maksimoimisen? ja laiskuuden?) nimissä perinteikäs suomalainen tai lappilainen jouluruoka saa väistyä, vaikka se olisi keskeinen osa joulutuotteen kokonaiselämystä ja merkityssisältöä. Onko asiakas aina oikeassa?
Miettiipi,
m i k a
Hei, ja jatkanpas vielä samalla asiakaslähtöisyys/yleisölähtöisyys vs. paikallisuus -vastakkainasettelulla:
http://blogit.iltalehti.fi/martti-heikkinen/2010/05/26/aito-meininki-ei-riittanyt/
http://dx.doi.org/10.1016/S0261-5177(00)00047-9
m
Hei
Tietyt brittiMJ:t ajoivat monia vuosia omaa kulttuuriaan muutenkin sisään kuin nakkarieväillä.
Tyyliin: vaihdetaan paikalliskulttuuri tuhanteen asiakkaaseen - ota tai jätä. Kokemusta siitä minullekin kertyi. Ja moni paikallistoimija siinä jängässä tykkää pitempäänkin rämpiä, aika monesti pakkoraossa kylläkin. Kukin tyylillään...
Onneksi, pitkällä urallani, olen pääsääntöisesti saanut käyttää luovaa mielikuvitusta paikalliskulttuurin (ruokailukulttuuri mukana) esiin tuomisessa ohjelmapalvelujen sisältöön, enemmän on tuonut ongelmia paikalliskulttuurin mukaan lähtemättömyys. Monesti on ollut vain taivas (budjetti tai resurssit) rajana. Luottamuksen löydettyään useimmat MJ:t Euroopasta ovat paikalliskulttuurin ehdottomia tukijoita.
Hannu
Erinomainen esimerkki globaalin ja paikallisen ruokakulttuurin yhdistämisestä http://www.thairavintolamuonio.fi/. Poroa thaimaalaisittain. Palveluasenne kohdallaan, kauniit annokset, nälkä lähtee, tekee mieli palata.
Vuerailin Helsingissä Senaatin torin laidalla olevassa Savotta ravintolassa. Siinä oli tuossa aiemmin esitettyä esittämistä. Perisuomalaista ruokaa jota tarjoilija tarinoillaan höysti. Myös miljöössä oli korttipakat ja pullot aseteltu somasti. Snapsit tuotiin pitkillä puusuksilla tai sitten puuhevosen selässä. Siellä oli sellainen reilumeininki. Taitaapa omistaja ollakin ex-rovaniemeläinen. Suosittelen